Sokeritautina aikaisemmin tunnettu diabetes on arviolta jo puolella miljoonalla suomalaisella, joista puolet sairastaa sitä tietämättään. Diabeteksen lisääntyminen on huolestuttava ongelma, sillä määrän arvellaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä. Myös riskiryhmään kuuluvien määrä kasvaa koko ajan. Verensokeritasapainoon voi vaikuttaa lääkkeiden lisäksi liikunnalla, ruokavaliolla ja ravintolisillä.

Diabetes on ryhmä aineenvaihdunnallisia sairauksia, joille on tyypillistä veren liiallinen sokeripitoisuus (glukoosipitoisuus). Pääasiallisia syitä ovat verensokeria säätelevän insuliinihormonin puuttuminen, insuliinin riittämätön muodostus ja elimistön alentunut kyky käyttää insuliinia hyväkseen. Insuliinin tehtävänä on auttaa sokerin pääsy verenkierrosta lihaksiin ja muihin kudoksiin.

1-tyypin (nuoruustyypin) diabetes on seurausta insuliinia muodostavien haiman Langerhansin saarekkeiden tuhoutumisesta; sairautta hoidetaan insuliinilla, jota ilman potilas ei tule toimeen. Yleisempi aikuis- eli 2-tyypin diabetes kehittyy yleensä hitaasti vuosien mittaan ja johtuu alkuvaiheessa pääasiassa elimistön insuliiniherkkyyden vähenemisestä (insuliiniresistenssi); tällöin insuliini ei vaikuta riittävästi laskeakseen verensokeria tarpeeksi. Sairauden myöhemmässä vaiheessa myös insuliinin tuotanto on yleensä vähentynyt. Perinteinen jako tyypin 1 ja tyypin 2 diabetekseen on hyvin karkea, sillä monen potilaan oireet sopivat kumpaankin, ja lisäksi diabetes esiintyy hyvin erilaisena eri ihmisillä.

Diabeteksen oireita ovat lisääntynyt janontunne, tihentynyt virtsaamistarve etenkin yöllä sekä väsymys. Diabeteksen alkuvaihe on kuitenkin oireeton, ja siksi moni ei tiedä sairastavansa sitä. Aikuistyypin diabetesta edeltää yleensä metabolinen oireyhtymä (nk. varhaisdiabetes), jolle on tyypillistä kohonneen verensokerin ohella vyötärölihavuus, kohonnut verenpaine sekä kohonneet veren rasva-arvot ja melko usein myös kihti.

Korkea veren glukoosipitoisuus lisää glykaatiota, joka on elintärkeisiin komponentteihin, varsinkin proteiineihin, vaikuttava haitallinen reaktio. Jatkuva koholla oleva verensokeri vaurioittaa ja ahtauttaa verisuonia, ja pitkään jatkuessaan se voi aiheuttaa vakavia vaurioita silmissä, munuaisissa ja verisuonissa sekä hermostossa.

Maailman terveysjärjestön (WHO) Suomessakin sovellettavan nykysuosituksen mukaan paaston jälkeisen, plasmasta mitatun glukoosipitoisuuden tulisi olla enintään 6 mmol/l (millimoolia litrassa). Suurentunut paastoarvo (yli 6 mutta alle 7) on merkki heikentyneestä glukoosinsiedosta. Diabetes on kyseessä, kun arvo on 7 tai yli. Huomaa, että kokoverestä mitattuna arvot ovat pienempiä.

Diabetesta voidaan ennaltaehkäistä ja jopa hoitaa elämäntapamuutoksilla: lisäämällä liikuntaa, pudottamalla painoa ja noudattamalla ruokavaliota, joka sisältää terveellisiä rasvoja, hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja sekä runsaasti kuitua ja kasviksia.

Merkittävää apua saa myös ravintolisistä. Esimerkiksi alfalipoiinihapolla, sarviapilalla ja kromilla on verensokeria tasapainottava vaikutus. Kaksi viimeksi mainittua parantavat samalla myös veren rasva-arvoja, ja alfalipoiinihappo on lisäksi ainutlaatuisen tehokas, suojaava antioksidantti.

Kromi on ihmiselle välttämätön mineraali, hivenaine, jota elimistö tarvitsee päivittäin. Riittävä krominsaanti on havaittu tärkeäksi varsinkin aineenvaihdunnalle ja erityisesti diabeetikoille. Tutkijoiden mukaan niukka krominsaanti saattaa olla osasyy 2-tyypin diabeteksen kehittymiseen.

Veren glukoosipitoisuuden noustessa ruokailun jälkeen alkaa haima erittää insuliinia verenkiertoon. Kromi auttaa insuliinia kiinnittymään solukalvoilla oleviin reseptoreihin eli vastaanottajiin, mikä on viesti solun sisällä oleville glukoosinsiirtäjille (GluT4). Siirtäjät kiinnittyvät solukalvon sisäpinnalle ja siirtävät glukoosia solun sisään, jossa sitä käytetään pääasiassa energian muodostamiseen.

Verensokerin jälleen laskiessa insuliinin eritys vähenee ja glukoosinsiirtäjät poistuvat solukalvolta odottamaan viestiä seuraavasta ruokailusta.

Vaikka insuliinia muodostuisi tarpeeksi, voi sen kiinnittyminen reseptoreihin olla puutteellista, jolloin glukoosinsiirtäjiä tulee solukalvoille liian vähän verensokerin laskemiseksi tarpeeksi tai riittävän nopeasti (ns. insuliiniresistenssi). Kromi parantaa osaltaan insuliiniherkkyyttä ja on siten tärkeä osa verensokerin säätelymekanismia.

Tutkimusten mukaan kromi lisää insuliiniherkkyyttä eli tehostaa insuliinin vaikutusta, estää lihomista 2-tyypin diabeteksen yhteydessä (Martin J ym. 2006) sekä alentaa kolesterolia ja triglyseridejä (Anderson RA ym. 1997; Pattar GR ym. 2006).

Myös yhdistämällä kromipikolinaatti ja biotiini on viime aikoina saatu hyviä tuloksia rasva- ja sokeriarvojen tasapainottamisessa (Geohas J ym. 2007; Albarracin CA ym. 2007).

Vähintään 3 viikkoa kestäneiden ja vähintään 10 henkilöä käsittävien tutkimusten perusteella tehdyn meta-analyysin mukaan kromilisä alensi 2-tyypin diabeetikoiden paastoverensokeria keskimäärin 1,0 mmol/l (Balk E ym. 2007).Tutkimuksissa on havaittu kromilisästä olevan hyötyä myös muille kuin diabeetikoille (Bahijri SM, 2000; Wilson BE ym. 1995).

Erilaiset kromiyhdisteet imeytyvät elimistöön eri tavalla. Kromin ja pikoliinihapon yhdiste, kromi(tri)pikolinaatti, on yksi tehokkaimpia rasva- ja sokeritasapainoon vaikuttavia kromiyhdisteitä, joka on lisäksi turvallinen suurinakin annoksina (Broadhurst CL ym. 2006). Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA (Food and Drug Administration) on luokitellut kromitripikolinaatin ravintolisänä turvalliseksi (GRAS; Generally Recognized As Safe).

Kromipikolinaattia on käytetty ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa tyypillisesti 200 - 1000 µg (mikrogrammaa) useiden kuukausien ajan ilman haitallisia vaikutuksia. Kromin saantisuositus ja käyttö ravintolisänä vaihtelee välillä 50 - 200 µg. Suomessa näitä määriä on lähes mahdoton saada ruoasta, sillä krominsaanti ravinnosta on meillä keskimäärin vain noin 30 µg päivässä, vähäisintä maailmassa. Siksi kromilisän käyttö on tärkeää varsinkin diabeetikoille, mutta myös henkilöille, joilla on metabolinen oireyhtymä, lisääntynyt verensokeri tai joilla on diabetesta suvussa.

Sarviapila eli pukinsarviapila (Trigonella foenum-graecum L., engl. fenugreek) on yksi vanhimpia viljelykasveja. Tätä herneen sukuista palkokasvia on käytetty ravintona, mausteena ja kasvilääkkeenä erityisesti Intiassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Sen jauhetut siemenet ovat tärkeä osa currymausteseosta, ja nuoria lehtiä ja ituja käytetään tuoreena salaatin tapaan.

Viimeaikaiset tutkimukset ovat vahvistaneet sarviapilan perinteisen käytön verensokeria tasapainottavana rohdoksena sekä osoittaneet sen tehon ja turvallisuuden.

Sarviapila on erinomainen apu verensokerin hallintaan, sillä sen vaikutus perustuu tutkimusten mukaan useisiin erilaisiin, toisiaan tukeviin mekanismeihin.

• Lisää insuliinin erittymistä haimassa (Broca C ym. 1999; Sauvaire Y ym. 1998)
  
• Edistää haiman uusiutumista (regeneraatio) (Shah SN ym. 2006)
  
• Vähentää insuliiniresistenssiä eli parantaa insuliiniherkkyyttä mm. lisäämällä insuliinin sitoutumispaikkoja solukalvolla (Raghuram TC ym. 1994, Broca C ym. 2004)
  
• Hidastaa hiilihydraattien pilkkoutumista sokereiksi estämällä alfa-amylaasi –entsyymin toimintaa (Gad MZ ym. 2006)

Intiassa tehdyn, 20 henkilöä käsittävän tutkimuksen mukaan 2,5 gramman annos sarviapilan siemenjauhetta kahdesti päivässä 3 kuukauden ajan laski merkittävästi verensokeritasoa ja rasva-arvoja (kokonaiskolesterolia ja triglyseridejä) insuliinista riippumattomilla diabetespotilailla, joilla oli sepelvaltimotauti. Terveillä koehenkilöillä vaikutusta ei havaittu. (Bordia A ym. 1997)

Tärkeimmät vaikuttavat aineet sarviapilan siemenissä ovat trigonelliini, 4-hydroksi-isoleusiini ja saponiinit. Standardoiduissa uutteissa vaikuttavien aineiden määrät on vakioitu; tyypillisiä pitoisuuksia ovat esimerkiksi 3 % trigonelliinia ja 2,5 % 4-hydroksi-isoleusiinia sekä 50 % saponiineja.

Sarviapilaa on vanhoista ajoista lähtien käytetty ravintona, mausteena ja lääkkeenä. Se on mukana sekä Yhdysvaltain GRAS-listalla että useissa tunnetuissa farmakopeoissa.

Tutkimusten ja perinteisen käytön perusteella vaikuttava annos sarviapilaa verensokerin tasapainottamiseen on 500-1000 mg siemenuutetta päivässä; annos jaetaan otettavaksi 2-3 ruokailun yhteydessä. Ohjeellisesti käytetyn, Saksassa rohtokasvien laatukriteerit määrittelevän Monografia E:n mukaan annostus on käyttötarkoituksesta riippuen 1-6 g siemenjauhetta.

Verensokerin alenemiseen vaikuttaneet vuorokausiannokset olivat kahdessa tutkimuksessa 1000 mg vesi-alkoholiuutetta ja vastaavasti 5 g siemenjauhetta. (Bordia A ym. 1997; Gupta A ym. 2001).

Viittä grammaa jauhetta vastaava määrä on 500 mg uutetta (10:1).

Alfalipoiini- eli tioktiinihappo on ihmiselimistölle elintärkeä aine, jota terve elimistö pystyy muodostamaan tarvitsemansa määrän. Alfalipoiinihappoa on hieman vihreissä kasviksissa, erityisesti pinaatissa, sekä oluthiivassa ja punaisessa lihassa, varsinkin sisäelimissä. Sitä saa ruoan mukana hyvin vähän, mutta täydentämällä elimistön omaa tuotantoa ravintolisän avulla saadaan tehokas verensokeria tasapainottava vaikutus sekä suoja korkean verensokerin aiheuttamia haittoja vastaan.

Alfalipoiinihappo on erityisen sopiva diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään, sillä se lisää glukoosin imeytymistä verenkierrosta solujen sisään, parantaa insuliinivastetta eli tehostaa insuliinin verensokeria alentavaa vaikutusta (Eason RC ym. 2002) ja säätelee glukoosin vapautumista maksasta (Anderwald C ym. 2002).

Verensokerin laskiessa myös haitallinen sokeristumisreaktio eli glykaatio vähenee. Korkean verensokerin aiheuttama glykaatio on merkittävä diabetekseen liittyvien sairauksien aiheuttaja (Bierhaus A ym. 1997). Se nopeuttaa elimistön vanhenemista, vaurioittaa hermosoluja ja altistaa verisuonisairauksille. Alfalipoiinihappoa onkin jo pitkään käytetty lievittämään ja ehkäisemään diabeteksesta johtuvia oheissairauksia, mm. silmänpohjan rappeutumaa ja neuropatiaa eli diabeettista ääreishermosairautta (Haak E ym. 2000).

Alfalipoiinihapolla on olennainen osa elimistön energiantuotannossa, sillä se toimii tärkeänä koentsyyminä ATP:n (adenosiinitrifosfaatin) muodostuksessa. ATP on solujen mitokondrioihin varastoitua "polttoainetta", josta vapautuu tarpeen mukaan energiaa.

Alfalipoiinihappo on tehokas hermostoa suojaava antioksidantti eli ns. vapaiden radikaalien vaurioittavaa vaikutusta ehkäisevä aine (Packer L ym. 1997). Alfalipoiinihappo vaikuttaa monen tyyppisiin radikaaleihin, minkä ansiosta sen antioksidanttisuoja on sekä laajempi että kestävämpi (Packer L ym. 1995). Lisäksi se aktivoi hermostoa suojaavia entsyymejä sekä tehostaa ATP:tä tuottavien mitokondrioiden toimintaa (Liu J ym. 2002).

Alfalipoiinihappo nostaa tärkeimmän solunsisäisen antioksidantin, glutationin, pitoisuutta aikaansaaden tehokkaan hermostoa suojaavan vaikutuksen. Glutationin väheneminen voi johtaa mitokondrioiden toimintahäiriöihin ja hermosolujen tuhoutumiseen (Bharat S ym. 2002).

Yksi alfalipoiinihapon sydän- ja verisuonisairauksia ehkäiseviä mekanismeja on LDL-kolesterolin suojaaminen kuparin hapettavalta vaikutukselta (Lodge JK, ym. 1998). Tätä ns. pahaa kolesterolia hapettuneessa muodossaan pidetään verisuonille erityisen haitallisena.

Alfalipoiinihappo on tutkimusten ja vuosikymmenten kokemusten perusteella turvallinen ja hyvin siedetty suurinakin annoksina. Alfalipoiinihappoa on käytetty 2-tyypin diabeteksen yhteydessä 600-1200 mg päivässä useiden viikkojen ja jopa kuukausien ajan (Evans JL ym. 2002; Ruhnau KJ ym. 1999; Ziegler D ym. 1997). Antioksidanttikäytössä riittää 100-200 mg päivässä.

Martin J, Wang ZQ, Zhang XH, Wachtel D, Volaufova J, Matthews DE, Cefalu WT: Chromium picolinate supplementation attenuates body weight gain and increases insulin sensitivity in subjects with type 2 diabetes. Diabetes Care. 2006 Dec;29(12):2764.

Anderson RA, Cheng N, Bryden NA, Polansky MM, Cheng N, Chi J, Feng J: Elevated intakes of supplemental chromium improve glucose and insulin variables in individuals with type 2 diabetes. Diabetes. 1997 Nov;46(11):1786-91.

Pattar GR, Tackett L, Liu P, Elmendorf JS: Chromium picolinate positively influences the glucose transporter system via affecting cholesterol homeostasis in adipocytes cultured under hyperglycemic diabetic conditions. Mutat Res. 2006 Nov 7;610(1-2):93-100.

Geohas J, Daly A, Juturu V, Finch M, Komorowski JR: Chromium picolinate and biotin combination reduces atherogenic index of plasma in patients with type 2 diabetes mellitus: a placebo-controlled, double-blinded, randomized clinical trial. Am J Med Sci. 2007 Mar;333(3):145-53.

Albarracin CA, Fuqua BC, Evans JL, Goldfine ID: Chromium picolinate and biotin combination improves glucose metabolism in treated, uncontrolled overweight to obese patients with type 2 diabetes. Diabetes Metab Res Rev. 2007 May 16.

Balk E, Tatsioni A, Lichtenstein A, Lau J, Pittas AG: Effect of Chromium Supplementation on Glucose Metabolism and Lipids: A Systematic Review of Randomized Controlled Trials. Diabetes Care. 2007 May 22.

Bahijri SM: Effect of chromium supplementation on glucose tolerance and lipid profile. Saudi Med J. 2000 Jan;21(1):45-50.

Wilson BE, Gondy A: Effects of chromium supplementation on fasting insulin levels and lipid parameters in healthy, non-obese young subjects. Diabetes Res Clin Pract. 1995 Jun;28(3):179-84.

Broadhurst CL, Domenico P: Clinical studies on chromium picolinate supplementation in diabetes mellitus--a review. Diabetes Technol Ther. 2006 Dec;8(6):677-87.

Broca C, Gross R, Petit P, Sauvaire Y, Manteghetti M, Tournier M, Masiello P, Gomis R, Ribes G: 4-Hydroxyisoleucine: experimental evidence of its insulinotropic and antidiabetic properties. Am J Physiol. 1999 Oct;277(4 Pt 1):E617-23.

Sauvaire Y, Petit P, Broca C, Manteghetti M, Baissac Y, Fernandez-Alvarez J, Gross R, Roye M, Leconte A, Gomis R, Ribes G: 4-Hydroxyisoleucine: a novel amino acid potentiator of insulin secretion. Diabetes. 1998 Feb;47(2):206-10.

Shah SN, Bodhankar SL, Bhonde R, Mohan V: Hypoglycemic Activity of the Combination of Active Ingredients Isolated From Trigonella Foenumgraecum In Alloxan Induced Diabetic Mice. Pharmacology online. 2006;1:65-82.

Raghuram TC, Sharma RD, Sivakumar B, Sahay BK: Effect of fenugreek seeds on intravenous glucose disposition in non-insulin dependent diabetic patients. Phytother Res. 1994 Mar; 8:83-6.

Broca C, Breil V, Cruciani-Guglielmacci C, Manteghetti M, Rouault C, Derouet M, Rizkalla S, Pau B, Petit P, Ribes G, Ktorza A, Gross R, Reach G, Taouis M: Insulinotropic agent ID-1101 (4-hydroxyisoleucine) activates insulin signaling in rat. Am J Physiol Endocrinol Metab. 2004 Sep;287(3):E463-71.

Gad MZ, El-Sawalhi MM, Ismail MF, El-Tanbouly ND: Biochemical study of the anti-diabetic action of the Egyptian plants Fenugreek and Balanites. Mol Cell Biochem. 2006 Jan;281(1-2):173-83.

Bordia A, Verma SK, Srivastava KC: Effect of ginger (Zingiber officinale Rosc.) and fenugreek (Trigonella foenumgraecum L.) on blood lipids, blood sugar and platelet aggregation in patients with coronary artery disease. Prostaglandins Leukot Essent Fatty Acids. 1997 May;56(5):379-84.

Gupta A, Gupta R, Lal B: Effect of Trigonella foenum-graecum (fenugreek) seeds on glycaemic control and insulin resistance in type 2 diabetes mellitus: a double blind placebo controlled study. J Assoc Physicians India. 2001 Nov;49:1057-61.

Eason RC, Archer HE, Akhtar S, Bailey CJ: Lipoic acid increases glucose uptake by skeletal muscles of obese-diabetic ob/ob mice. Diabetes Obes Metab. 2002 Jan;4(1):29-35.

Anderwald C, Koca G, Furnsinn C, Waldhausl W, Roden M: Inhibition of glucose production and stimulation of bile flow by R (+)-alpha-lipoic acid enantiomer in rat liver. Liver 2002 Aug;22(4):355-62.

Bierhaus A, Chevion S, Chevion M, Hofmann M, Quehenberger P, Illmer T, Luther T, Berentshtein E, Tritschler H, Muller M, Wahl P, Ziegler R, Nawroth PP: Advanced glycation end product-induced activation of NF-kappaB is suppressed by alpha-lipoic acid in cultured endothelial cells. Diabetes 1997 Sep;46(9):1481-90.

Haak E, Usadel KH, Kusterer K, Amini P, Frommeyer R, Tritschler HJ, Haak T: Effects of alpha-lipoic acid on microcirculation in patients with peripheral diabetic neuropathy. Exp Clin Endocrinol Diabetes. 2000;108(3):168-74.

Packer L, Tritschler HJ, Wessel K. Neuroprotection by the metabolic antioxidant alpha-lipoic acid. Free Radic Biol Med. 1997;22(1-2):359-78.

Packer L, Witt EH, Tritschler HJ: Alpha-Lipoic acid as a biological antioxidant. Free Radic Biol Med. 1995 Aug;19(2):227-50.

Liu J, Head E, Gharib AM, Yuan W, Ingersoll RT, Hagen TM, Cotman CW, Ames BN: Memory loss in old rats is associated with brain mitochondrial decay and RNA/DNA oxidation: partial reversal by feeding acetyl-L-carnitine and/or R-alpha -lipoic acid. Proc Natl Acad Sci U S A 2002 Feb 19;99(4):2356-61